Tänään se melkein tapahtui...Melkein lähetin mitään sanomattoman tekstiviestin ihastukselle...Melkein...Jotkut hälytyskellojen tapaiset alkoivat soimaan päässäni ja en vaan pystynyt. Välillä ajattelen että hyvä kun kuuntelen itseäni, mutta toisaalta taas "dr philin" ääni soi päässäni:" Tule pois 'mukavuusvuöhykkeeltäsi'"...Hyvä tohtori!Hyvä! Just näin...Tähän soppaan tarvitaankin vielä ties mitä tv: huru-ukkoja kertomaan mitä pitää tehdä...Jotain peräähän siinäkin saattaa olla, mutta kun muutin yhteen entiseni kanssa, hälytyskellot soivat ihan yhtälailla. Ja olivat oikeassa. En enää haluaisi tuhlata elämästäni yhtäkään vuotta vain siksi etten kuuntele itseäni. Toisaalta taas olisi vielä pahempi jättää elämä elämättä vain liian herkiksi säädettyjen hälytyskellojen takia. Että mä tykkään metaforista:). Ne antavat tietynlaista etäisyyttä ja selkeyttä asiohin. Ehkä voisin päättää jonkun päivän että lähetän viestin, jos en ole henkilökohtaisesti häntä nähnyt. Joo. Ystävänpäivä? Ei.Liian selvää. Ystävänpäivää seuraava, ei, edeltävä päivä. Näin ei ole mitään ihme odottelua ja saa sitten hänkin muuta mietittävää ystävänpäiväksi:) Hei.Aika hyvä idea. Nyt toisaalta ahdistaa ajatus siitä että mitäs jos Hän on taas itsetuhoisella tuulella? En tiedä onko usein ja kuka häntä silloin "vahtii", mutta entäs jos hän tekee itselleen jotain?